Koripallo on saanut viimeisten vuosien aikana entistä enemmän ruutuaikaa suomalaisessa urheiluviihteessä. Samalla kun kanavia on tullut tarjolle enemmän ja sitä myöten myös urheilutarjonta on lisääntynyt ja monipuolistunut, myös koripallo on ollut yksi niistä lajeista, jonka näkyvyys on huimasti lisääntynyt. Siinä missä joitakin vuosia sitten koripallo oli erikoisuus televisiossa, näkyy sitä nyt Suomessa niin suomalaisen oman kotoisan liigan peleinä, NBA-otteluina, Suomen maajoukkueen otteluina sekä Euroopan kenttien peleinä.
Suomalaisten vapaa-ajan lisääntymisen kautta myös varsinainen koripallon harrastaminen on ollut kasvussa. Koripallon kasvua on helpointa mitata siinä, kuinka moni osallistuu viralliseen kilpailutoimintaan. Koripalloliiton tekemässä katsauksessa kerrottiin, että kaudella 2022–23 lisenssipelaajien määrä nousi ennätykseen 19 855 pelaajaan. Katsaus kuvasi kasvun tulleen erityisesti junioreista, ja junioripelaajien osuus lisenssipelaajista nousi samalla seurantajakson korkeimmaksi. Katsaus huomioi myös sen, että aikuispelaajien määrässä näkyi laskua, mikä tekee harrastamisen jatkumosta tärkeän puheenaiheen.
Kasvu ei synny itsestään, vaan se tarvitsee tilaa ja tekijöitä. Seurat tarvitsevat salivuoroja, valmentajia ja vapaaehtoisia, jotta uudet pelaajat saavat hyvän alun. Koripalloliiton lisenssisivuilla muistutetaan, että lisenssi kuuluu sarjoihin ja turnauksiin osallistumisen peruspakettiin, ja se kertoo samalla kilpailutoiminnan laajuudesta. Harrastajamäärissä on aina myös se näkymätön osa, joka ei näy lisensseissä, koska kaikki eivät pelaa sarjoissa. Koripallo kilpailee muiden joukkuelajien kanssa yhdestä samasta asiasta: katsojista, sekä sponsorirahasta.
Myös nettikasinot ja nettikasinoiden pelit ovat ottaneet oman osansa koripalloilun noususta lajina. Saatavilla on nimittäin laajalta koripallon kohteita vedonlyönnissä, ja onpa koripallo löytänyt itsensä myös automaattipelien joukosta mm. Dreamtech Gaming, Dragon Gaming, Caleta Gaming, Fastbreak ja Arrow’s Edge studioiden toimesta. Ja pelataanhan nykyään koripalloa myös e-urheilulajina jalkapallon, jääkiekon, tenniksen, shakin ja baseballin sekä amerikkalaisen jalkapallon tapaan. Näitä pelejä ja paljon muitakin löydät mm. Galaksino casino sivustolta.
Sponsoriraha ja Suomi 2027
Suomen rahapelimarkkinatja siten myös suomalaisten vedonlyönti ovat muuttumassa eduskunnan joulukuisen päätöksen myötä. Tuossa päätöksessä nuijittiin Suomeen uusi rahapelilaki, joka avaa Suomen suljetut markkinat myös kansainvälisille toimijoille. Pelilisenssejä kasinopelien tarjoamista varten kansainväliset nettikasinot voivat lähteä hakemaan jo 2026 vuoden puolella, ja varsinaiset suomalaisten lisenssien nettikasinot aukeavat asiakkaille loppukesästä 2027. Tämä tarkoittaa myös sitä, että varsinkin suomalaisten pääsarjatason joukkuelajien joukkueilla on mahdollisuus saada osansa arviolta noin 100 miljoonan euron sponsorirahasta per vuosi, mikä on kohdistumassa Suomeen tämän lakiuudistuksen myötä. Uusien nettikasinoiden, joilla tulee olemaan suomalainen pelilisenssi, täytyy löytää näkyvyys suomalaisessa mediassa, mikä tarkoittaa vuoden 2027 aikana näiden kasinobrändien logojen lisääntyvä näkyvyyttä katukuvassa ja mediassa, siinä mittakaavassa kuin uusi laki sen tulee sallimaan. Tämä saattaa osaltaan helpottaa myös esimerkiksi suomalaisten kotipallojoukkueiden taivalta eurokentillä, sillä nyt raha on vienyt kaikki Suomen todelliset korislupaukset pelaamaan paremman rahan perässä ulkomaille.
Koripallo ja ammattilaisuus
Lauri Markkanen on edelleen Suomen koripallon kirkkaimpia valoja maailman suurimmalla näyttämöllä. Markkanen on kuulunut Utah Jazzin hyökkäyksen selkärankaan, ja hän on pystynyt ratkomaan pelejä myös silloin, kun joukkue on elänyt haastavaa kautta. Markkanen teki joulukuun lopussa kaksi isoa pistetehtailua peräkkäin, ja otteet nostivat jälleen keskustelua siitä, miten tasaisen varmaa hänen tekemisensä on. Markkasen pistevyöryissä näkyi myös NBA:n arki, jossa ottelutahti pakottaa tähdet tuottamaan heti, aina ja uudelleen. Hän on myös nousemassa toista kertaa peräkkäin NBA:n tähdistöjoukkueeseen.
Markkanen on samalla suomalaiselle yleisölle jatkuva muistutus siitä, että NBA ei ole vain amerikkalainen show. Markkanen on vienyt suomalaisen pelaajapolun sinne, missä jokainen heitto näkyy maailmalle. Markkanen on myös tehnyt “suomalaisesta isosta” jälleen trendin, koska hänen pelinsä yhdistää kokoa, liikettä ja heittovoimaa. Markkanen on näyttänyt, että rooli voi olla iso myös ilman jatkuvaa pallonhallintaa.
NBA:ssa puhutaan aina myös sopimuksista, koska ne kertovat seurojen luottamuksesta. Markkanen on Spotracin sopimustietojen mukaan nelivuotisella ja täysin taatulla sopimuksella, jonka keskiarvo on lähes 49 miljoonaa dollaria kaudessa. Markkanen tienaa kaudella 2025–26 peruspalkkana yli 46 miljoonaa dollaria, ja summa asettaa hänet automaattisesti supertähtien kartalle. Raha ei tee heitosta sisään, mutta raha kertoo, että seura odottaa tulosta illasta toiseen. Sopimus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Markkanen viettäisi koko loppu ammattilaisuransa Utahissa, hänen nimensä on nimittäin lähes viikoittain siirtohuhujen mukana.
Suomalaisia pelaa parin joukkueen verran eri Euroopan joukkueiden sarjoissa, mm. Espanjasta löytyvät Alex Murphy, Elias Valtanen ja Teemu Suokas, ja muista maista Suomen maajoukkueen perusmiehistöä kuten Turkissa pelaava Mikael Jantunen, Ranskassa pelaava Edon Maxhuni, Italiassa pelaava Olivier Nkamjoua ja Kreikan liigassa pelaava Alexander Madsen esimerkkeinä.
Suomen maajoukkue eli Susijengi ja kesän 2025 tarina
Susijengi sai EuroBasketissa 2025 tarinan, jota suomalainen koripallo oli odottanut pitkään. Suomi eteni välieriin ensimmäistä kertaa historiassa, ja matka sisälsi myös isoja yllätyksiä. Reuters kuvasi syyskuussa 2025, miten Suomi kaatoi Georgian ja varmisti välieräpaikan, ja samalla jutussa muistutettiin myös Serbia-voitosta, joka käänsi turnauksen asetelmia. Suomi pelasi turnauksessa rohkeasti, ja joukkueen penkki toi ison osan pisteistä silloin, kun peli vaati energiaa.
Turnaus antoi myös selkeän kuvan siitä, miten paljon joukkue nojaa Markkaseen, ja samalla se osoitti, että ympärillä on kasvanut oikea runko. FIBA:n tilastoissa Markkanen oli Suomen paras pistenikkari, ja hän keräsi turnauksessa myös paljon levypalloja ja riistoja. Susijengi voitti FIBA:n joukkueprofiilin mukaan turnauksessa viisi ottelua ja hävisi neljä, ja kokonaisuus oli suomalaisittain historiallinen. Suomi jäi lopulta mitalin ulkopuolelle, mutta tarina jäi elämään aivan eri tavalla kuin “ihan ok kisat” -tulos.
Esimerkkiä suomalaisille nuorille
Näiden edellä mainittujen edelle saattaa kuitenkin monissa listauksissa nousta eräs nuori suomalainen koripalloilija, jolla on tähtäin Markkasen tapaan NBA:ssa. Hän itseasiassa pelasi jo loistavasti USA:ssa collegetasolla, mutta teki monet yllättäneen sopimuksen Eurooppaan. Kyseessä on luonnollisesti Miikka Muurinen. Muurinen pelaa Partizan Belgradin joukkueessa Adrianmeren ABA-liigaa, missä hän on pelannut viime aikoina 4,7 pisteen keskiarvolla. 18-vuotias suomalaislupaus on saanut Partizanissa kovaa oppia ammattilaiskoripallosta valmentaja Joan Peñarroyan johdolla. Muurinen on myös viime aikoina paljastanut ne yliopistot, joista hän on valitsemassa seuraavan kohteensa: Arkansas, Indiana, Kentucky, BYU, Illinois tai North Carolina State.
Muurinen on itse kertonut Partizanin olevan vain askel eteenpäin hänen suunnitellulla uralla. Tämä onkin hyvä esimerkki urasuunnittelusta ja siitä, ettei suorin tie ole välttämättä se paras. Muurinen on mm. omien sanojensa mukaan saanut USA:sta useita tarjouksia, mutta Euooppakaan ei ole täysin unohdettu tulevaisuuden suunnitelmista. Hän on kärsinyt tällä kaudella pienestä rannevammasta ja palasi juuri ennen tätä artikkeli kentille pelaten reilun 12 minuutin peliajalla tehden 10 pistettä ja ottaen 3 levaria.
Muurinen, Markkanen ja muut pelaajat kuten vaikkapa loistavia otteita viime Susijengin otteluissa esittänyt Edon Maxhuni ovat pelaajia, jotka vievät sekä suomalaista koripalloa eteenpäin, että tuovat lajia entistä enemmän myös suomalaiseen mediaan.





